Veden varaan (2009)
Veden varaan
- Kuvia
- San Francisco
- Lautturi
- Viimeinen valitusvirsi
- Taajama
- Pariterapiaa
- Merimiehen vaimo
- Tulva
- Lapsuus loppui
- Se vaikenee joka pelkää
Kuvia
San. Paula Vesala ja Mira Luoti
Kun toiset sätkivät elossa, elossa
en tohdi koskaan olla niiden mukana
Kun ovat kaikessa mukana, mukana
mä tahdon katsoa vain kauniita kuvia
Ja kun mä katselen kuvia, kuvia
niin silloin voisin minäkin huutaa:
“Oon elossa!”
Minulla on valta, sinut valitsin
on pian pysäytetty hetki laitettuna laatikkoon
Sulle sielujeni seinään paikan varasin
mustaan huoneeseeni vien
ja kahdestaan sun kanssas oon
San Francisco
San. Paula Vesala ja Mira Luoti
En kanna kaunaa enkä kaipaa tänne koskaan
kun äiti kuolee, lähden viimein kaupunkiin
En muista niitä, jotka nyt mua hieroo paskaan
jos laitan silmät kiinni, nousen taivaisiin
Ne huutaa raivoissaan: “Ei, mies ei toimi noin!”
Kauneus kai loukkaa niitä, minkä sille voin
Ja ruumistani täällä vaikka pilkataan
sieluuni koskea ei voi milloinkaan
Vaatteeni, joille irvaillen ihmiset nauraa
ja höyhenpuuhka, jota nyt niin halveksitaan
tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa
tai muuten hukun massaan monenkirjavaan
Eivätkä ruuhkaan juutu perheautot vain
vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain
Joskus voin mennä vuorille vain katsomaan
alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa
En niele tuskaa, vaan shamppanjaa virtanaan
verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin
Minä tunnen kaikki
ja tietenkin minut tunnetaan
valokeila aina osuu tähden askeliin
Ei pilkkaa suut
ei nouse sormi yksikään
En enää pelkää
etten ketään löydäkään
ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan
ruumiini vanki koskaan en ollutkaan
Lautturi
San. Paula Vesala
Minä odotan täällä tunnelissa
jossa valo kylmä hohtaa
jossa pimeän koirat ulvoen
tuon kirkkauden kuoron kohtaa
Kaikki kävi niin pian
kun aina luulin, että vähitellen lähden
Minä katuisin
vaan en tiedä kuinka
enkä edes minkä tähden
Valittaisinko puoliääneen
Johda kotiin matka keskenjääneen
Missä, miten päin täytyisi olla
huutaisinko, jos sä täällä sittenkin oot
Viekää minut sinne missä hän on
virta ole halki edessä airon
Viekää minut sinne missä hän on
lautturi, kuule mitä mä toivon
Tämä valo käy silmiin tunnelissa
jossa yhä kuoro laulaa
Varhain opin, miten hauras onni onkaan
kuinka se ei kestä kauaa
Minä haluan tietää, miksi kauan sitten
sä et palannutkaan
Pian kadotin suunnan
helppo polku kaltevana vietti mutkaan
Viekää minut sinne missä hän on
tumman virran ääreen
Viekää minut vielä hänen luokseen
Maan ja vetten alla tyttö soutaa
ja kuolleilla kielillä laulaa
Maan ja vetten alla tyttö soutaa
se verkkainen ja tyyni virta on
Viimeinen valitusvirsi
San. Paula Vesala ja Mira Luoti
Sanon tämän kaiken suoraan
koska mä rakastan sua liikaa
Jokaisella mitta on täynnä
jos susi tulee, saat vaan huutaa
Oma napa ehkä auttaa sua
peilikuva vielä säälii
Saisit kavereita pilttuusta
ne samoin märehtii ja kärsii
Oletko juonut viimein
jokaisen haavan täyteen
Ilo ei löydy millään
Mielenrauha ei valvo viiteen
Miten elämänpiiri söi itsensä
miten kapeni tie, minä näin
hetkensä heitti moni pois
vaan piti penseytensä
No kun on se kauhea
lasinen lapsuus
ja annettu huonot eväät
niin on valmiiksi pilalla kaikki
ja oot liian hauras
sun omasta mielestä
kestämään elämää täällä
Se kaikki on sinusta kii
tää on viimeinen valitusvirsi
kun kukaan ei jaksa enää
Aina vika löytyy jostain muualta
jotakin voit syyttää
Sinä et ole mistään vastuussa
Mitä vittua noi kyttää
Veditkö eilen viimein
jokaisen haavan täyteen
Ilo ei löydy millään
Mielenrauha ei valvo viiteen
Miten elämänpiiri söi itsensä
miten kapeni tie, minä näin
hetkensä heitti moni pois
vaan piti ynseytensä
Et löydä rakkautta
et virtaavaa verta
koska etsit kuolleita
kuolleiden joukosta
et löydä sydäntä
vaan onttoja haarniskoja
sinä katsot tyhjiin silmäkuoppiin
löyhkäävissä vartaloissa
Tahdot helpon lohdutuksen
saat siis halpoja messiaita
Taajama
San. Paula Vesala
Oon liikkeellä taas
taajama muuten nukkuu
kylä on hiljainen
Niin tyhjänä tie
pientare kuuraan hukkuu
tutut mutkat jälleen
kai kaartanut oon
miljardi kertaa putkeen
Kaikki muut lähteneet
muuttaneet ja muuttuneet
Täällä ei nähtävää
kuolevaa elämää
En lähtenyt pois
keksinyt yhtään paikkaa
mihin voisin muuttaa
Niin, yksi vain on
jonka mä nähdä kaipaan
Hän jossakin kai toiselta
nyt saa kyydin
Kotiin asti tuskin
Tahdoin niin mä häntä rakastaa
vaan hän ei tahdokaan
vaan hän ei tahdokaan
Vielä sulle näyttää haluan
tän hetken kauneimman
sen usvan haihtuvan
Pariterapiaa
San. Paula Vesala ja Mira Luoti
Sulla on ylitöitä ja pää on kipeä
kun riittää tekosyitä, niin ei vain lipeä
Sun ei tee ikinä mieli
muhun koske et millään
Kai tiedät hyvin, mihin tällainen johtaakaan
vain tyttöporukalla laivalla Tallinnaan
Mä vedän hillityt perseet
raahaan jonkun mun hyttiin
Kiireesti terapiaan että en petä sua
nyt se tutkitutetaan, mikset sä haluu mua
ei riitä yks kerta vuodessa jos on ihan terve
Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua
Hymisee vastapäätä ymmärtäväinen suu
kyselee molemmilta: “Miltä teistä tuntuu?”
ja sitten kumpikin pohtii, missä menikään pieleen
Sua painaa yt-suma, lapsuus ja vanhemmuus
Ei mä en ole ruma, nyt on vain vaihe uus
otetaan kädestä kiinni, vähän katsellaan silmiin
Enhän voi olla vielä niin vastenmielinen
ainakin vaatteet päällä oon hyvännäköinen
ja turhan takia taas illalla pukeudun pitsiin
Yksityissektorilla on melko kallista
saan antidepressantit varmuuden varalta
jos vaikka masennus piilee, kun oon kova ja viilee
Ne tekee diagnoosin, että sua ahdistaa
saat oikein sairauslomaa
minä en mitään saa
ja kohta rahat on loppu, pantu lekurin taskuun
Nyt sut on lomautettu, rupesit ryyppäämään
miksen vaan ollut hiljaa, pettänyt menemään
Mikään ei ikinä muuttuis
jos ei tietäis, ei suuttuis
Merimiehen vaimo
San. Paula Vesala
Hän ei voinut itselleen mitään
katkeruuden siemen sai itää
teki pesän rintaan jonnekin
Kun ei käynyt koskaan kouluja
teki sitten paljon lapsia
yhtä monta kuin varpaitaankin
Aina sydän lyyhistyi
kun lähdön hetki jälleen lähestyi
mutta heikot vain tunteitaan näyttää
Laitureilla heiluttaa
kaikki joiden osa on odottaa
Laiva miestä vei, ja vaahtopäät
kauas täältä pois ja lämpimään
Vaimo jäi ja kaitsi lapsiaan
vuodet kasvoihin söi polkujaan
Hän ei aina ollut tällainen
vihainen ja vanhanaikainen
enää puhuu yksin seinille
Ristipistotaulut tuijottaa
kun hän selaa postikorttejaan
lapset eivät koskaan vieraile
Vaikka rannalle taas jää
se pyhä viha rintaa lämmittää
Miten siitä vuodet menneet onkaan
kun laiturille lapset vei
ja laiva tuli, mies tullutkaan ei
Seurahuoneella
kirkkaansinisessä mekossaan
laittanut tunnin hiuksiaan on
ullakkohuoneessaan
Mies kauan katsoo
luokse kävelee ja pyytää tanssimaan
sanoo että illan jokaisen tanssin
hän vain yksin saa
Poskin punaisin hän puistaa päätään
joka sanan painaa mieleensä
on empiväinen
mies taas vahva, päättäväinen
ottaa mitä huvittaa
ja nyt hän tytön haluaa
Elämä on laulun haaveunta
merten prinssi ja valtakunta
Orkesteri soittaa
viulu ei voi enää kauniimmin vaieta
Ottein lujin mies tanssittaa
huolehtii, eikä päästä koskaan
Käsissä on vielä voima, tunto
vanhuus kaukainen sairaus outo
Tulva
San. Paula Vesala
Ajelulla puutaloja
joissa on onnelliset asukkaat
Osoiteltiin
Tuo voisi olla meidän
Autoja nyt seisahtunut
kaduille vesi ne on saartanut
Loppu tää on
mut ei maailman
mä tiedän
Kaupunki tulvii
hukuttaen mukanaan eilisen
Kohistessa sadekuuron
et kuule kun kerron
Sun jälkeesi on yksinäisyys
pahempaa kuin koskaan ennen
Kaupunki tulvii
huuhtelee katujaan
pesee pois muistojaan
Meistä ei enää
jäljellä mitään
Päivässä haihtuu
toiseksi muuttuu
Se vihloo ja syö
joka ytimeen asti käy yksinäisyys
tänäänkin minä luovutin
annoin sen nylkeä mua
Ajelulla puutaloja
Lapsuus loppui
San. Paula Vesala ja Mira Luoti
Tänään tämän suoritan
saan taas uuden ohjelman
Ylle paljon painavaa
raskaat saappaat jalkaan laitetaan
Huonommin jo paranee
nyt jos polven kolhaisee
Kirkkaat hauskat vaihdetaan
laastariin valkoisenruskeaan
Ja miten kävikään
että lapsuus se vain loppui
Se mihin häviää
minkä hetken jälkeen hukkui
Kun ainoastaan ajatellaan
voiko ukkosella uidakaan
ja sitten ollaan huolissaan
mistä kuollut hiiri haudan saa
Tällaiseksi luullut en
arkipäivää aikuisen
Peilin pelle vanhenee
varpaita hirvittää sirpaleet
Ja miten kävikään
että nuoruus se vain loppui
Se mihin menikään
minkä huolen alle taipui
Kun ylipäätään ajatellaan
aina kahta poikaa kerrallaan
Aamulla ensimmäisen kaa
toisen kanssa ollaan illalla
Aika pakenee, päivä lyhenee
Niin monta on aukeavaa
ovea houkuttavaa
Päivä pitenee, aika matelee
ja sitten toista muistuttaa
Päivä päivää seuraa
Valo vähenee
Ilta on
Vaikka on tähtiä tuhansittain
minulle on niistä yksi vain
Se mihin kerrot minun menneen
vihonviimeisen laulun kun teen
Se vaikenee joka pelkää
San. Paula Vesala ja Mira Luoti
Painaako niskaa
Heitä pois nöyryys turha
Jos tiedät liikaa
on hiljaisuuskin murha
Idiootit aina iloitsee
väsymättä mässäilee
Sidettään jos silmien eestä raottaa
se fiilistä häiritsee
Niin lauma toimii
kun läskit kaljut käskee
Karjaansa soimii
kun itse työtään ei tee
Alas maahan renki jo pokkaa
asemaansa varmistelee
Mitä haaviinsa hamuaakaan
kynsin hampain kii pitelee
Se vaikenee joka pelkää vastausta
ei kestä totuutta, jää vaille vapautta
Se vaikenee joka pelkää muiden mieltä
ja hiljeten väistää vain tyhmemmän tieltä
Kallista tahtoo
halvalla halpaa saa
Kuopastaan huitoo
sen kaivoi ahneudellaan
Sitten syyttää herrojen herraa
joka väärin laumaansa vei
Kun on itse laskenut alleen
miten niin muut tunnusta ei
Se vaikenee joka pelkää mieltä muiden
hukkuu myötävirran ruuhkan sekaan uiden
—
Vaienneet äänet
taistelu turha raukeaa
Auennein nyrkein katselen raakaa aukeaa
Polvilleen maahan ratsuni uljas kumartuu
Niin siis kaikki taipuu
ja viirit maahan vaipuu
Vielä aamu aukee
auringon kanssa nousee
Voittaja kulkee tuolla kanssa valtikan
kruunun, ja viitan kiihkeän taiston tahriman
Tuon viimeisen aamun airuen jälkeen
joukko huutaa:
“Milloin harha jatkuu! Mistä taivas alkaa
ja miksi kaikki loppuu?”
Voitto heille kuuluu
se tuhkan alle hiipuu
Nuotioiden ääreen aarteineen käy
vielä etsii
Ei näy mitään