Siirry takaisin ylös

Uutiset

Lapin kiertue.

Lapin kahden viikon kiertue on nyt keikkaa vaille paketissa. Uusia kappaleita on esitetty 5-6 illassa, muuten setti on koostunut vanhoista kappaleista. Albumin ilmestyttyä setissä kuullaan sitten lähes kaikki uudet kappaleet, jo ensi viikonlopun keikoilla suurin osa.

Valitusvirsi on mennyt soittoon siis ainakin Ylex:lle. Useimmat kanavat ovat kokeneet kappaleen “liian haastavana” kanavaprofiiliinsa. Mahtavaa Ylex! Luulen kyllä, että myös Radio Suomipop soittaa Valitusvirttä. Ja itsestäänselvää on, että kaikki sitten kuuntelevat noita kanavia ja tietenkin Radio Helsinkiä.

Sekä myspacessa että youtubessa on ollut jotain ongelmia. Valitusvirttä ei ole pystynyt lisäämään myspaceen, koska sivusto ilmoittaa meille yllättäen, ettei meillä ole oikeuksia siihen. Samoin videoita ei voikaan katsella youtubessa, klikatessa tulee vain teksti “not available in your country”. Laitoin levy-yhtiölle meiliä, että no nyt on kansainvälinen meininki, kun PMMP:n videoita ei voi täällä Suomessa katsellakaan. Tämä ongelmahan liittynee jotenkin ison yhtiömme (kenties tekijänoikeus)politiikkaan. ongelmaa ollaan hoitamassa, toivottavasti se ratkeaa pian ja saatte katsella laadukasta Valitusvirsi-videota ja kuunnella biisiä myspace/pmmprules-sivultamme.

Nyt ollaan Mikkelissä. Hotellihuoneen ovi on kiinni, mutta näemme silti Miran kanssa käytävään. Oven ja karmin väliin jää sentin rako.

Videot