Siirry takaisin ylös

Uutiset

Hejsan allihopa.

Mun tekee mieli kirjoittaa uudesta levystä.

Se on kaunista musiikkia. Se on surullista, toiveikasta, mietteliästä ja maalailevaa. Ja tuntui rohkealta ja oikealta tehdä nyt näin ja tällaista. Laulujen teemat ovat katkeruus, yksinäisyys, unelmat, toiveet ja niiden toteutuminen ja toteutumattomuus. Levy päättyy ikään kuin taistelun kautta maailmanloppuun. Mahtipontisuuden huippu!

Jori työstää vielä muutamaa kappaletta, mutta yritys ehtiä masterointiin 3. päivä on kova. Hiukan vituttaa kiire, koska ennen on ollut aikaa kuunnella masteria päiväkausia, nyt se jostain syystä raahataan suoraan tehtaalle. Mulla on sellainen aavistus, että himo saada platta ulos 25.3. johtuu muiden artistien julkaisuista: ei haluta julkaista päällekkäin oman talon artisteja. Meille ois se ja sama todellakin, ja jos ei ehditä kolmanteen päivään niin ketä se haittaa. Ei ketään.

On sellainen lopun ahdistus ja tuttu “en ole valmis kohtaamaan muita”-olo, vaikka samaan aikaan on huojentunut ja helpottunut lopputuloksesta. Se on nyt sitä, mitä halusikin sen olevan, ja tuo levy on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa. Siis juuri tuollainen levy.

Videot