Siirry takaisin ylös

Uutiset

Krisse

Tänään menemme Krissen vieraiksi. Kävin vähäsen vuodattamassa foorumilla, kun on tullut monelle outoja käsityksiä antamistamme haastatteluista. Ne ovat kaikki helvetin pelottavia, ja kumpainenkin yrittää selviytyä hengissä tilanteista tavalla tai toisella (hysteerinen, päätön tai asiaton puheripuli, mykkäkoulu, venyttelevät, sekavat lauseet, minuutin miettimistauot, selvän paniikin peittämisyritykset esim. viheltelemällä, hohottaminen). Soittelin Miran kanssa ja hän kertoi katsoneensa popikonin. Vaikutimme Miran mielestä ynseiltä ja vittumaisilta, eivätkä sisäänpäinlämpiävät vitsit oikein olleet ymmärrettävissä. No hitto. Hänellä oli omien sanojensa mukaan “koko ajan naama väärinpäin”. Itse sain palautetta, jossa käytettiin termiä “vittuileva blondi”. No, Krisse ainakin tekee sillä rahaa.

Ehdotankin nyt kaikille faneillemme, että lakkaavat ajoissa katsomasta ja lukemasta pölhöjä haastiksiamme. Ei niistä mitään kostu, tulee vain paha mieli. Luin Maijan haastattelun soundista ja tykkäsin kovasti. Tänään siis Krissessä yritän pelätä vähemmän televisiossa olemista. Krisse kyllä varmasti osaa auttaa sitä asiaa. Alkaisivatpa ne keikat jo.

Videot