Siirry takaisin ylös

Uutiset

Uskomaton vuosi tosiaankin

Tavastia, huh. Olimme alkuillasta keikalla autoliikkeen pikkujouluissa, ja matkalla sieltä tavastialle alkoi jännittää. Jännitys loppui vasta keikan loppupuolella, oli todella erikoinen olotila. Unohdimme jopa keikan aikana kertoa, ketkä olivat puikoissa ja nappuloissa. Tomi Rintamäenpää toimi valotaiteilijana, Janne Röning miksasi ja monitoreissa Vesa Ojala, tässä on Suomen paras ryhmä. Koska olen 110-prosenttinen murehtija, suren joskus jo etukäteen sitä, että he eivät pääsekään aina keikoille tai sitä, että he lähtevät jonkun hyvän bändin matkaan. Tai siis kun he lähtevät. Mutta iloitaan nyt kun tätä onnea kestää! Palasimme aamukymmeneltä tämän vuoden viimeiseltä keikalta Evijärveltä. Meillä oli bussissa pikkujoulut, Heikkielikelju oli tuonut kaikille tonttulakit ja omat pullot taikajuomaa, myös Janne ja Ojalan Vesku toivat ihanat paketit. Sain myös onnittelulaulun ja maailman parhaan lahjan: meidän porukka oli ostanut minulle omat sennheiserin luurit, aivan mahtavaa! Aivan mahtavaa! Kiitos Jatalle ja Hepsulle ihanista lahjoista myöskin, ja ihan kaikille muillekin muistaneille. Meillä oli myös perinteinen “kaikki ostaa huoltikselta kahden euron paketin ja sitten arvotaan ne”-ohjelmanumero, mutta osahan siis rikkoi perinnettä hankkimalla oikeat lahjat. Siinä oli kyllä hyviä lahjoja jaossa, Mikko sai mukin joka vaihtaa väriä lämpötilan mukaan ja minä sain esimerkiksi vakoilukameran (kielletty alle 3-vuotiailta). Tomppa sai teeastiaston, mutta unohti sen bussiin.

Kiitos kaikille tästä vuodesta. Luulen, että kestää aikansa, ennen kuin ymmärtää, mitä oikein tapahtui. Hulina ja tahti on ollut melkoinen. Pojat tosin eivät vielä jää lomalle, Juho ja Mikko tekevät Jere&The Universen levyä ja kaikki kolme keikkaa yli joulun, mutta he sitten lomailevat tammikuun alussa. Kolmannen levyn tekeminen alkaa toden teolla ensi vuoden puolella, mutta älkää kysykö, milloin se on valmis. Ei hajuakaan. Minä ainakin haaveilen ensi kesän festivaaleista, studiosessioista ja siitä järkyttävän pitkästä ja tiiviistä kiertueesta, jonka rankin kohta on helmikuusta maaliskuuhun, ja jos suunnitelmat pitävät paikkansa, heinäkuusta tulee toinen superkuukausi. Toukokuun tauko on ihan varmasti tarpeellinen levynteko- ja keikkataukomielessä. Oikein hauskaa joulua ja vuotta 2006!!!! Voin vannoa, että kaikki muut bändin jäsenet tuhisevat juuri nyt oman sängyn pohjalla, eikä tänään tarvitse lähteä mihinkään. Kuopiosta starttaa toivon mukaan erittäin innokas ja etenkin ruskettunut yhtye.

Videot