Lauantain Karmarock on loppuunmyyty. Toivottavasti siitä tulee oikein kesän huipennus, ja että ehtisin tajutakin siitä jotain. Ilosaari ja minun kohdallani siis vain se sunnuntai meni ohi kuin vatsatauti (jälkikäteen haluaisin lisätä, että minulla ei siis ollut vatsatauti, päivä meni ohi KUIN vatsatauti, yritin tässä kuvailla jännitystä ja ison festarikeikan aiheuttamia olotiloja, tämä kirjoitus on väärinymmärretty käsittämättömällä tavalla): ensin se epämääräinen hiki, ärtymys, sekavuus, kohta lievä paniikki, vatsaoireet, lopulta totaalinen kauhu (3 min. lavalle), viimeisenä krampit (keikan loppumetrit), jälkihiki, nälkä. Kaksi tuntia haastiksia, mielessä päällimmäisenä tuskallinen tieto siitä, että oli viimeksi kyennyt syömään kello 9 aamulla ja viisarit lähentelivät jo viittä. Jännityksestä huolimatta nautiskelin keikasta, en vaan vieläkään ymmärrä, mitä tapahtui, kun kaikki hehkuttelivat sen olleen meidän paras keikka. Ehkä Jumala suihkutti huumetta taivaasta kaikkien korviin ja silmiin. Ehkä kaikki meni nappiin. Tai ehkä suunnaton keikkailu on hionut settiä vaivihkaa entistä paremmaksi? Tosin setti ei ole varmaan kertaakaan ollut sama millään keikalla. Kokkola oli muuten hyvä keikkapaikka, se Kaarle. Lavalta näki hyvin vaikka se ei iso ollutkaan, porukka oli erittäin tarkkaavaista ja osallistuvaa, henkilökunta äärimmäisen mukavaa. Ja paikka ihan täynnä. Kalajoen juhannuksen jälkeen olimme samassa paikassa yötä, tai siis jotkut meistä olivat. Itse odotin kyseenalaisessa kunnossa jotain yöjunaa, kunnes kuulin Miran huhuilevan minua, kyllä, Kokkolan yössä. Suunnistin ääntä kohti, ja syöksyttyäni erään piikkipensasaidan läpi katuun löysin armaan kollegani. Menimme grillille ja muuan ystäväni soitti minulle kertoakseen, että hänelle tulee avioero. Vietin aamuyöni junassa haaveillen vesipullosta ja ihmisistä, jotka kykenevät rakastamaan vaikka väkisin, jos on kerran tullut luvattua kirkossa.