Siirry takaisin ylös

Uutiset

Erikoinen keikka tosiaan

Eilen oli olevinaan meidän levynjulkkarikeikka Turussa eräässä baarissa, ja suunniteltiin että soitetaan siellä ihan kaikki uudet biisit. Perillä huomasimme, että kyseessä onkin kauppiksen bileet. Pidettiin suunnitelmasta kuitenkin kiinni ja soitettiin kaikki uudet paitsi Salla. Tänään oltiin muuten vieraana top40-listaohjelmassa, siinä radiosta tulevassa. Eli se tulee viikonloppuna. Alienille terkkuja, että me oltiin eri autolla liikenteessä ja siinä ei ollut ylimääräisiä paikkoja etenkin, kun meidän miksaajakin tuli Helsinkiin töihin. Juho sai turpaan eilen siellä keikkapaikalla, hänellä oli kädet täynnä tavaraa ja joku kännijuntti vaan tempaisi lättyyn ilman varoitusta. Rassulla oli silmä ihan muurautunut umpeen aamulla kun oltiin Helsingissä.

Videot