Siirry takaisin ylös

Uutiset

Juva

Perjantaina aamupäivällä meistä otettiin alastonkuva. Siinä ei ollut mitään seksuaalista vaan kysymyksessä oli Helsingin sanomien kuukausiliitteen minä ja kehoni-juttu. Illalla lähdettiin yllättäen tuuraamaan Negativea koska he olivat sairastapauksen vuoksi joutuneet perumaan esiintymisensä Juvan Puustockissa. Reissu oli mahtava, vaikka väsytti kyllä. Oltiin kotona vasta aamukuudelta ja kymmenen aikaan lähdettiinkin jo Oulun Qstockiin. Molemmilla festareilla oli esiintymässä myös Kotiteollisuus, onneksi, sillä niiden crewn Viltsu miksasi meitä Juvalla ja teki monitorit sitten Oulussa kun yllätyskeikalle ei tietenkään ehditty saada ketään vakituista (paitsi Juvalle monitoreihin meidän oma ahkera kultainen Vesku Ojala joka ajoi Kuopiosta ja samana yönä myös takaisin jatkamaan työtään pornomessuilla). Jounilla on ihana tukka. Eikäkö ääni.

Videot