Tänään oli ensimmäiset ihan viralliset bänditreenit pitkään aikaan, ja oli mahtavaa. Tokihan uusia biisejä on soitettu ahkerasti jo keväällä, mutta nyt mentiin useampaa putkeen ja jotenkin korkattiin valmistautuminen marraskuun rundia varten. Huomenna jatketaan treeniä. Treenikämppä on kaapelilla, jaamme sen muidenkin bändien kanssa. Nytkin siinä pyöri Bleakin komioita poikia useaan otteeseen.

Promootio on käynnistymässä pikkuhiljaa, treenejä ollaan sovittu tosi paljon ja nekin starttaavat pian, kalenterit kaikesta toiminnasta pian ihan tukossa: yhdellä on sukelluskurssia, toisella koulua. On tullut itse niin paljon kuunneltua ja pähkäiltyä kolmannen levyn kappaleita, biisijärjestystä, miksauksia ja muuta, että tuntuu siksi hullulta tietää, että olette kuulleet uusista kappaleista vasta yhden, jos sitäkään. Minun mielestäni tämä kolmas on tavallaan tyylikkäin levymme, aluksi ehkä etäisempi ja hitaammin avautuva lyriikkojen eeppisyyden ja toisaalta rönsyilevyyden takia, mutta myös äänimaailman kuulauden tai jonkun… nostalgisuuden? Jotenkin J. on luonut samaan aikaan syvän mutta kepeän tunnun kappaleisiin. Tässä kolmannen albumin teksteissä ei kai olla niin avohaavoilla, neuvottomia tai voimattomia kuin edellisellä oltiin, ei vellota side silmillä keskellä menetyksen hetkeä tai kriisipesäkettä. Sen sijaan lillutaan jossain hyväksynnän ja hämmennyksen rajatiloissa, kaaret ovat jotekin pidempiä. Vai yrittävätkö vain olla, mistä sitä itse osaa nähdä. Ehkä ovatkin pelkkää paskaa, sano.

Kovemmat kädet-albumin kiertue alkoi helmikuussa 2005 ja sai päätöksensä loppuunmyydyssä lutakossa keskiviikkona 30.8. 2006. PMMP haluaa edelleenkin ja loputtomasti kiittää unelmaryhmää, eli keikkamyyjä Matti Kaunisvettä ja koko Popgeen jengiä, miksaaja Janne Röningiä, valomies Tomi Rintamäenpäätä ja monitorimiksaaja-äänentoistolaitteistovekkuli Vesa Ojalaa. Nimitys oli pidempi kuin maitosuklaakaakaojuomajauhepulveri!

Lutakon keikka oli pisin koskaan, maljapuheet sen jälkeen liikuttavia, ja yleisin ajatus mielen päällä taisi olla “mitä vittua tapahtui?” Käsittämätön kiertue, mikä määrä ihmisiä ollaan tavattu, montako kertaa keikan jälkeen puitu suu vaahdossa kaikkea sattunutta, monestiko korkattu takahuonejallu, kuka vei Loiri/Leinon bussista, mitä Juholla on liikaa? Ei ole vaikeaa ymmärtää, että tapahtunutta ei voi toistaa. Emme voi olla ensimmäistä kertaa provinssin päälavalla, ankkahahmoja ankkarockissa, päästä Aku Ankkaan, läähätän pelkästä viime kesän ajattelemisesta. Janne sanoi maljaa nostaessa, että “PMMP-Suomi 6-0!”