Siirry takaisin ylös

PMMP:n uusi levy julkaistaan kesäkuussa

Kuudetta levyään studiossa viimeistelevä PMMP julkaisee maanantaina 16.4. uuden singlensä nimeltään Heliumpallo. Vielä toistaiseksi nimeämätön albumi julkaistaan 13.6. Levyn tuottajana toimii tuttuun tapaan Jori Sjöroos, joka on myös säveltänyt levyn kaikki kappaleet. Sanoituksista vastaa Paula Vesala.

PMMP keikkailee tiiviisti koko kesän ajan. He esiintyvät mm. Provinssirock ja Ruisrock-festivaaleilla. Seuraavan kerran yhtye nähdään jo perinteeksi muodostuneella Vappukeikallaan Helsingin Nosturissa 30.4.

PMMP julkaisee koko tuotantonsa vinyyleinä

– Viime aikoina harvakseltaan esiintyneen PMMP-yhtyeen voi nähdä keikoilla tämän kuun aikana

Alunperin vuonna 2009 CD-muodossa julkaistu PMMP:n 2000-luku -boksi julkaistaan vinyyliversiona 8.2. Boksista löytyvät bändin kaikki viisi alkuperäisalbumia Kuulkaas enot!, Kovemmat kädet, Leskiäidin tyttäret, Puuhevonen ja Veden varaan sekä kuudes LP, jolle on kerätty kaikki yhtyeen bonusbiisit. Boksi sisältää myös upean 16-sivuisen bookletin.

Studiossa parhaillaan uutta levyään työstävä PMMP lähtee myös keikoille. Ajat ja paikat ovat:

Pe 17.2.  Lappeenranta, Monrepos

La 18.2.  Varkaus, Z-one

Pe 24.2.  Jämsä, Himos Areena

La 25.2. Turku, Kooma Night Club

Videot