Promootio on käynnistymässä pikkuhiljaa, treenejä ollaan sovittu tosi paljon ja nekin starttaavat pian, kalenterit kaikesta toiminnasta pian ihan tukossa: yhdellä on sukelluskurssia, toisella koulua. On tullut itse niin paljon kuunneltua ja pähkäiltyä kolmannen levyn kappaleita, biisijärjestystä, miksauksia ja muuta, että tuntuu siksi hullulta tietää, että olette kuulleet uusista kappaleista vasta yhden, jos sitäkään. Minun mielestäni tämä kolmas on tavallaan tyylikkäin levymme, aluksi ehkä etäisempi ja hitaammin avautuva lyriikkojen eeppisyyden ja toisaalta rönsyilevyyden takia, mutta myös äänimaailman kuulauden tai jonkun… nostalgisuuden? Jotenkin J. on luonut samaan aikaan syvän mutta kepeän tunnun kappaleisiin. Tässä kolmannen albumin teksteissä ei kai olla niin avohaavoilla, neuvottomia tai voimattomia kuin edellisellä oltiin, ei vellota side silmillä keskellä menetyksen hetkeä tai kriisipesäkettä. Sen sijaan lillutaan jossain hyväksynnän ja hämmennyksen rajatiloissa, kaaret ovat jotekin pidempiä. Vai yrittävätkö vain olla, mistä sitä itse osaa nähdä. Ehkä ovatkin pelkkää paskaa, sano.