Siirry takaisin ylös

Uutiset

Asiaa

Matkalaulu-video, joka löytyy uudelta painokselta, on joutunut Saksassa väkivallan kohteeksi. Siitä on poistettu tilan puutteen vuoksi tekijätiedot, mikä on huomattavan törkeää erityisesti siksi, että kaikki videota tehneet ovat paiskineet hommia ilmaiseksi. Kuvaamiseen osallistui siis paitsi yhtyeen jäseniä (Juho ja Paula), myös ulkopuolisia: Jarmo Raitio, Niko Pihlaja sekä keikkamyyjämme Matti Kaunisvesi. Matkalaulu-video tulee tänne nettisivuille pällisteltäväksi, ja siihen yhteyteen tietenkin liitetään asianmukaiset tekijätiedot. Harmi, ettei niitä sitten varmuuden vuoksi lisätty levyn kansivihkoon… Sananen vielä tuosta riparilevystä. Kuulin radiossa, kun levyn mukavat tuottajat kertoivat, millä perusteella he ovat kappaleita levylle valinneet. Meidän kohdalla valinta meni kuitenkin niin, että kerroin itse heille vaihtoehtomme: joko pääsiäisvirsi 28 (vieraalla maalla kaukana), riihikirkkohymni (Maksettu on velkasi sun) tai tämä hautajais-/iltavirsi 555 (Oi Herra, luoksein jää). Molemmilla virsillä on meille suuri merkitys ja tunnearvo, virsi 28 löytyy myös kulttimaineessa olevalta Hevinkeliumi-levyltä, jossa musisoivat Miran rakkaat ystävät. On varmaan tarpeetonta edes mainita, että virsi 555 on tietenkin kajahtanut läheisten hautajaisissa. Eli valitsimme tilkkutäkki-albumilla esittämämme kappaleen ihka itse. Levyllä on kyllä ihania helmiä, tykkään kovasti Sansan Vaeltajasta ja kaunisäänisen Johanna Kurkelan tulkinnasta kappaleessa Hiljainen kaupunki.

Videot